Protacon Groupin Timo Akselin arvioi, että Innoroad Parkiin syntyy monipuolinen yritysten keskittymä, joka tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia paljon muillekin kuin tieliikenne- ja ajoneuvotoimialaan erikoistuneille yrityksille.
Protacon Group on Innoroad Parkin ”yritysveteraaneja”. Vuonna 1990 perustettu yritys muutti ensimmäisiin toimitiloihin Seppälänkankaalle jo vuonna 1994. Nykyiset toimitilat Sakselantien ja Seenintien väliin valmistuivat helmikuussa 2001.
Yrityksellä on Innoroad Parkin alueella pääkonttorissaan tilaa hieman alle
2 500 neliömetriä. Lisäksi Jyväskylän Lutakossa toimistotilaa on reilu 1 100 neliötä. Jyväskylän lisäksi Protacon Group toimii yhdeksällä paikkakunnalla Suomessa.
”Nykyisen pääkonttorimme paikka on erinomaisen sopiva meidän toimialueillemme. Tämä on itsenäinen ja rauhallinen alue. Lisäksi parkkitilaa on riittävästi, sillä työtehtävien takia valtaosalla työntekijöistämme täytyy olla oma auto”, toimitusjohtaja Timo Akselin sanoo.
Teknologiasuunnittelija ja järjestelmätoimittaja Protacon Group tuottaa asiakkailleen ratkaisuja projektoinnin, tuotannon ja ylläpidon tarpeisiin. Protaconin palvelut kattavat sekä teollisuuden, julkishallinnon että talotekniikan automaatio-, sähköistys- ja informaatiojärjestelmät.
Akselin on oikea ihminen arvioimaan Innoroad Parkin mennyttä aikaa ja esittämään toiveita tulevasta. Alue ja sen yritysmassa ovat kasvaneet jatkuvasti, mikä on tuonut paineita julkisen liikenteen kehittämiselle ja liikenneyhteyksien ajantasaistamiselle.
”Logistisesti Innoroad Park on kuitenkin hyvässä paikassa. Kun pää on saatu auki, syntyy imua uusille yrityksille. Hyvä vaan, jos yrityksiä tulee lisää ympärille. Varsinkin, jos niistä saadaan uusia asiakkaita”, Akselin arvioi.
Hän pitää yrityskeskittymässä hyvänä sitä, että yritykset voivat omalla osaamisellaan auttaa ja tukea ympärillä olevien yritysten menestystä ja kasvua.
Akselin muistuttaa, että Protacon voi tarjota uusiin kiinteistökohteisiin jo suunnitteluvaiheessa paitsi sähköistys- ja informaatiojärjestelmäsuunnittelun, myös kiinteistöautomaatiojärjestelmät. Tieliikenne- ja kuljetusalan yrityksille jyväskyläläisyrityksellä on tarjolla esimerkiksi jakeluautotekniikkaan ja autojen testaukseen liittyviä järjestelmiä.
”Merkittävän kehityshankkeen myötä meillä on valikoimassa myös täysin uudelle alustalle kehitetty voimalaitosten polttoaineiden hallintajärjestelmä Once, jossa logistiikka on oleellisessa roolissa”, Akselin täydentää.
Innoroad Parkista kehitetään tieliikenne- ja ajoneuvotoimialaan erikoistuneiden yritysten ja niitä tukevien yritysten keskittymää. Akselin näkee Innoroad Parkissa mielenkiintoisia mahdollisuuksia toimivien yhteistyöketjujen synnyttämiseksi.
”Alueelle tulee logistiikkayrityksiä, jotka tarvitsevat palveluja, kuten huoltoa. Kun yrityksiä tulee lisää, tarvitaan esimerkiksi meidän kaltaisia tietojärjestelmien asiantuntijoita.”
Protacon Groupin toimitusjohtaja toivoo näkevänsä Innoroad Parkissa jatkossa lisää ravintola-, lounas- ja kauppapalveluita. Monipuolinen alue saattaisi kaivata myös jonkinlaisia asumis- ja majoituspalveluita lähellä terminaaleja.